OSTIA LIDO- OSTIA ANTICA 2009
Miksi näyttelyni aihe on Ostia?
Silkkaa nostalgiaa ja romantiikkaa, kyllä. --- Kun siirryn työhuoneeseeni värien ja siveltimien ääreen en odota inspiraatiota, vaan aihe on välähtänyt mieleeni varoittamatta, kylläkin pyydettynä. Mustat ajatukset pysyvät poissa kun kuva alkaa rakentua. Minulle tämä on keino, jolla elämästä selviää. Jotkut juoksevat maratonin, toiset kiipeävät vuorille tai istuvat pilkillä.
Vuosikymmenet kerroin kuvataideopettajana oppilailleni muistakaa: Antiikin Rooman mosaiikit olivat lattioissa ja ne olivat musta-valkoisia, Bysantin kaudella ne olivat seinillä ja värikkäitä. Kaukana menneisyydessä on myös ensimmäinen junamatka Roomasta Lidolle uimaan. Sisämaassa hyvän matkan ennen rantaa on viimeistä edellinen pysäkki, Ostia Antica, parintuhannen vuoden takaa suhteellisen hyvin säilynyt Välimeren suursatama, kaupunki kaikkine mukavuuksineen.
Pala palalta rakentuu maalaus ja selkäni takaa Matissen sininen collage-nainen muistuttaa: "L´exactitude n´est pas la vérité" ------
Oikeassa kädessä rannalta tuotu kivi, vasemmassa pensseli, mietin miten oikeastaan rakentuisi jännite suuri-pieni, pitkä aika-lyhyt aika? Kuitenkin maalauksessa mielestäni on vain näytettävä onko väri ja muoto lisännyt tyhjän valkoisen pinnan intensiteettiä.
Mietteitä lokakuussa 2013
Meitä on paljon, joille kuvien kautta itsensä ilmaiseminen on luonnollista, jo pikkulapsena opittua. Kaikille kuvantekijöille yhteiset tuntemukset toistuvat kerta kerralla kun työhuoneen tuotteet tuodan nähtäviksi. Juuri kukaan ei haluaisi askarrella vain kotinurkkiin. Kuva kaipaa katselijaa.
Tällä hetkellä minulle kysymykset tyyleistä ja tekniikoista tuntuvat turhilta. Vapaus on ylittänyt tyyli-karsinoiden raja-aidat. Kuitenkin ulkopuolisuudessa ja vapaudessa on kaksi puolta niinkuin kaikessa.
Oma historiani kuvataiteen parissa on alkanut 1940-50-luvuilla äidin, ei niinkään pullantuoksuisessa, vaan tärpätin ja öljyvärien kiehtovassa maailmassa. Sen ajan modernismi oli arvossaan ja tuli tutuksi. Sittemmin 60-luvulla Ateneumin taidekouluissa vallitsi vahva tulevaisuudenusko ja hurja innostus arvostettujen opettajien johdolla. Laajempaa näkemystä haettiiin Euroopan suurista kulttuurimaista. Mm. Venetsian Biennalet houkuttelivat Italiaan päin ja jo lapsena omaksuttu Välimerenmaiden viehätys on seurannut aina mukana. Edellinen näyttelyni liittyi siihen.
Tässä näyttelyssä on uusimpia maalauksia, joissa innoittajana on ihmisen yhteys ympäröivään luontoon. Vuodenajat näkyvät, mutta myös selittämätön yhteys, joka syntyy väreistä ja muodoista vapaitten assosiaatioiden kautta. Maalausteni nimet ovat usein tuttuja musiikista. Minulla radio on aina auki, samalla tulee lääkettä tinnitukseen eikä rytmi pääse unohtumaan työskentelystä. Myös viitteet taidehistoriaan ovat mukana, esim. Francescan linturetki ja -minne nyt? -maalauksissa.
